Kantojyrsintä Siuntiossa

Suoritamme kantojen poistot 10 vuoden kokemuksella. Meiltä onnistuvat Siuntion seudulla isojenkin kantojen jyrsintä. Meillä on myös pienempi kantojyrsin, jolla pääsee ahtaisiin paikkoihin jyrsimään. Isompi kantojyrsin vaatii 90 cm leveän kulkuväylän, mutta pienempi kantojyrsin siirtyy myös kahden henkilön kantamana. Erityisalaamme kuuluu kantojyrsintä myös erityisen vaikeissa paikoissa, kuten jyrkissä rinteissä ja vaikeakulkuisessa maastossa.

Kantojyrsintä

Kantojyrsinnän hinta Siuntiossa

Siuntion seudulla hinnoittelemme kantojyrsinnän aika-arvion perusteella. Emme veloita matkakuluista, vaan veloitamme ainoastaan itse jyrsinnästä. Aika-arvioon vaikuttaa kantojen koko, lukumäärä, puulaji, ikä sekä sijainti. Maaperäkin voi vaikuttaa. Esimerkiksi rantakivikossa työskentely vaatii enemmän aikaa kuin nurmikolla.

Kannon koko vaikuttaa työstettävän puuaineksen määrään siten, että halkaisijaltaan 100 cm kanto sisältää tuhat kertaa enemmän työstettävää puuainesta kuin 10 cm kanto. Monet kuitenkin hinnoittelevat työnsä kannon halkaisijan mukaan. Tässä joitain hintaesimerkkejä:

  • Marraskuu 2022, Bollstad 3 kpl 20-30 cm tervalepän kantoa: 120 €
  • Heinäkuu 2022, Lappersissa 1 kpl 80 cm tammen kanto: 190 €
  • Toukokuu 2022, Annilassa 15 kpl haapakantoa 30-50 cm: 320 €
  • Kesäkuu 2022, Billskog 50 kpl 10-20 cm kantoa: 190 €
Teemme mielellämme maksuttoman arvion ja tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä. Ota meihin yhteyttä!